Raskausviikko 9

9 raskausviikolla alkio on kuuden viikon ikäinen. Alkion aivot kasvavat nopeasti ja aivojen eri osat erottuvat. Alkion hormoni tuotantoa säätelevä aivolisäke on alkanut kehittymään. 9 raskausviikkona alkaa kasvaa myös sormet, varpaat ja kyynärpäät. Alkion iho on vielä todella ohut, jonka takia se on osittain läpinäkyvä.

Kohdun kasvamisen takia odottavan äidin lihakset venyvät, joka tuntuu pienenä kipuna vatsassa. Myös huimausta saattaa esiintyä, joka johtuu hetkellisestä verenpaineen laskusta. On mahdollista, että verta vuotaa pieniä määriä limakalvoilta, kuten ikenistä. Veren vuoto johtuu lisääntyneestä verenkierrosta.

70 prosenttia odottavista äideistä kärsii raskauden alkupuolella 12 raskausviikkoon mennessä pahoinvoinnista ja mielialan heittelyistä, joka johtuu pääsääntöisesti hormoneista. 9 raskausviikolla hormonitoiminta on yleensä aktiivisimmillaan, jonka takia pahoinvointi on tässä vaiheessa tai yleensä viimeistään kahden viikon sisällä huipussaan. Tämän viikon jälkeen hormonitoiminta alkaa heikkenemään hiljalleen, jonka takia hormonien aiheuttamat oireet lieventyvät.