Raskausviikko 10

10 raskausviikkona alkio on seitsemän viikon ikäinen. Tällä viikolla alkio alkaa liikkua, mutta odottava äiti tunne niitä vielä. Alkion liikkeet ovat tahdosta riippumattomia, koska alkion aivot eivät ole tarpeeksi kehittyneitä. 10. raskausviikkona ruskuaispussi on suurimmillaan, jonka jälkeen se surkastuu pois ja sen korvaa istukka. Alkion kasvojen piirteistä tulee selkeämmät ja alkio kasvaa myös pituutta.

Seuraavan kolmen viikon aikana tehdään yleensä varhaisraskauden ultraäänitutkimus, jossa tutkitaan raskauden kesto, sikiöiden lukumäärä ja sydämen syke. Ultraäänitutkimuksessa tutkitaan myös alkion rakenteet, sekä mitataan alkion niskaturvotus, jolla vuodaan arvioida Downin syndrooman riskiä.

Tässä vaiheessa olo on yleensä todella väsynyt, koska keho luo sikiölle sopivaa ympäristöä kasvua varten, mutta pahoinvointi saattaa tässä vaiheessa osalla jo osalla lieventyä, mutta osalla pahoinvoinnin huippu on vielä edessä. Yleensä raskauspahoinvointi on pahimmillaan viikkojen 9-11 välisenä aikana.