Raskausviikko 12

12 raskausviikolla sikiö on yhdeksän viikon ikäinen. Odottavan äidin olo saattaa olla tukala, joka johtuu hormoneista, ja kohtu painaa virtsarakkoa, jonka vuoksi odottavan äidin on käytävä virtsaamassa tavallista useammin. Raskauspahoinvoinin pahin hetki on jo todennäköisesti takana päin ja pahoinvointi tulee olemaan vähenemään päin tämän ja seuraavan viikon aikana.

Sikiön silmät ja silmäluomet ovat valmiita, mutta silmät eivät avaudu vielä pitkään aikaan. Painoa on kertynyt sikiölle jo 25 grammaa ja pituutta 55 mm. Liikkeet eivät vielä tunnut vaikka sikiö saattaa liikkua. Hampaiden aiheet ovat alkaneet muodostumaan.

Odottavan äidin on hyvä muistaa syödä riittävästi sikiön kehityksen turvaamisen takia, koska energiaa kuluu 25 prosenttia enemmän kuin normaalisti. Laihduttaminen ei ole suositeltavaa, koska laihtuessa elimistön rasvoihin kerääntyneet myrkyt lähtevät liikkeelle laihduttaessa, mikä ei ole sikiön kehitykselle turvallista.

On suositeltavaa valmistaa ruoka tuoreista raaka-aineista, jolloin ruuassa enemmän ravinteita, kuin esimerkiksi kauppojen valmisruuista. Terveellistä ja monipuolinen ruoka auttaa saamaan suurimman osan sikiön kasvuun tarvittavista ravinteista ja vitamiineista.